Kun Pukkilan kunta laati vuonna 2017 uutta kuntastrategiaa, asiakirjoissa pyöriteltiin ilmaisua ”Valovoimainen KulttuuriPukkila” hieman hämmentyneinä siitä, mitä tuo ”valovoimaisuus” tarkoittaa meidän oloissamme. Iltojen pimetessä keskustan katuvalot luovat kyllä valovoimaisuutta sateisille teille. Mutta ne valot valaisevat lähinnä autoilijoita ja koiran ulkoiluttajia. Valonheittäjien keilat etsisivät turhaan kulttuuria hiljenevästä kirkonkylästä. Kulttuuri piiloutuu moneksi kuukaudeksi seinien sisäpuolelle, jossa tavallinenkin valaistus riittää. Valovoimaisia valonheittäjiä ei tarvita. Syyspäivien aurinko valaisee ruskan värjäämiä puita. Luonto hehkuu lyhyen hetken valovoimaisena ja virkistävän kauniina.
Pukkilan kulttuurielämässä pieni on ollut aina suurta. Kohisevan (nykyisen Olkkarin) musiikki-illat, kulttuuriyhdistyksen Musiikkia tupaan -konsertit, jazzpiknik ja Hyvinvointikeskus Onnin musiikkitapahtumat ovat intiimejä ja yhteisöllisiä tapahtumia. Korkeatasoiset esitykset kamarimusiikillisissa puitteissa ovat olleet se ”juttu”, joka Pukkilan kulttuurielämässä viehättää sekä yleisöä, että esiintyjiä.
Pukkilalla ei ole varsinaista kulttuuristrategiaa eli suunnitelmaa siitä, miten KulttuuriPukkilasta tehtäisiin valovoimainen kulttuuritapahtumien keidas, kun meillä ei ole taidetehtaita, kehräämöjä, konserttisaleja, sinfoniaorkesteria, suurta kirjailijaa tai säveltäjää, taiteilijakotimuseoita tms. kulttuuripaikkakuntien ”peruskamaa”, jonka varaan brändiä rakentaa. Huonossa maalissa oleva Koivulinna ränsistyy kylän keskellä. Koivun torso on vähän kuin raunioituvan KulttuuriPukkilan surullinen muistomerkki. Katseet ovat kääntyneet kulttuurista Porvoonjokilaakson maisemiin. Luonto on valjastettu herättämään kiinnostusta viehättävään pieneen kuntaamme mahdollisesti ihastuviin, maaseudun rauhaan muuttoa harkitseviin ihmisiin. No, Hyvinvointikeskus Onnin arkkitehtuuri sentään kiinnostaa ulkomailla, vierailijoita olisi kuulemma tulossa enemmän kuin ryhmiä voidaan ottaa vastaan. Paljon parjattu Onni on näkyvä valonpilkahdus maailman mittakaavassa, mutta monelle pukkilalaiselle edelleen vain huonosti rakennettu, ylihintainen ja epäkäytännöllisesti suunniteltu tekele. Ja onhan meillä Suomen parhaaseen kaksikkoon rankattu Osuuspankki!
Pukkilalainen vahva kulttuurielämä on syntynyt persoonista, joille kulttuurin tekeminen ja tuottaminen on kutsumus. Joukossa on työkseen kulttuurin parissa työskenteleviä henkilöitä sekä niitä, joille musiikki, taide kirjallisuus ja paikallishistoria ovat tärkeitä harrastuksia. Unohtamatta tietenkään kesäteatterin yli 30 vuotta toiminutta aktiivijoukkoa. Osa kulttuuritoimijoita toimii Pukkilan Kulttuuriyhdistyksen suojissa, osa omana itsenään. Osa näistä aktiivitoimijoista on palkittu Kulttuuriyhdistyksen ja kunnan yhdessä jakamalla kulttuuripalkinnolla.
Onni Nurmen säätiön turvin järjestetään erityisesti senioriväestölle konsertteja ja muuta virkistystoimintaa Onnissa sekä jokavuotinen Onninpäivän konsertti helmikuussa kirkonkylän koulun liikuntasalissa. Siltikin, kunnan organisaatiosta puuttuu se kulttuuriguru, jonka taiteellinen palo synnyttäisi jotakin uutta ja ”häikäisevää” tällä sektorilla. Valonheittäjät pysyvät sammutettuina. Kulttuurisaavutusten valaisemiseen riittää, että huoltomiehet vaihtavat määräajoin Onnin palaneet lamput. Ja että Onnin kahvion valoverhot lasketaan aina kun liian valovoimainen aurinko häikäisee meitä kahvilakulttuurista nauttivia asiakkaita.
Onneksi meillä on kohta kuusi vuotta täyttävä Pukkilan Kulttuuriyhdistys, joka kannattelee KulttuuriPukkilan imagoa omalla toiminnallaan. Entinen kunnanvaltuutettu ja yhdistyksen hallituksen ex-jäsen Juha Mauno puhui vuonna 2013 kokoon joukon vastaan hangoittelevia ja osin jopa kauhistuneitakin kulttuurin ystäviä perustamaan Kulttuuriyhdistystä. Luottamustehtäviä on raskasta kantaa; tämä oli syynä eräiden perustajajäsenten nihkeyteen lähteä mukaan perustettavan yhdistyksen hallitukseen – hyvä tekemisen henki syttyi sitten kun luottamustehtäviin saatiin mukaan sopivasti motivoituneet henkilöt. Olin itse varmaan se pahin ”niskoittelija”, mutta olen silti istunut kohta kuusi vuotta yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan paikalla, enkä ole enää viime aikoina lähettänyt hallitukselle toistuvia eronpyyntöjä (joihin ei muuten koskaan suostuttu, vaikka alun perin lupauduin hoitamaan tehtävää vain ensimmäisen vuoden), mikä kertoo tyytyväisyydestäni yhdistyksen toimintaan. Tehtävässä olen oppinut, että kun taiteelliselle vapaudelle antaa ”siivet”, se lähtee lentoon ja kohoaa korkealle. Kulttuuri syntyy tekemisen ilosta. Se ei voi olla ”tilattua” siinä mielessä, että ensin määritellään tarve ja sen jälkeen keksimällä keksitään, miten ”tarve” tyydytetään. Välillä on kritisoitu sitä, että meillä senioriväestölle suunnattu kunnallinen kulttuuritarjonta on liiaksi ylhäältä päin saneltua ja siitä aiheutuu ”ähky”. On keksitty, että kulttuuri lisää senioriväestön hyvinvointia. Vähän niin kuin tapahtuu terveysvaikutteisten luontaistuotteiden kanssa, joiden yliannostelusta tulee huonovointiseksi, myös pakkosyötetty kulttuuritarjonta voi olla ahdistusta aiheuttavaa (kuten silloin kun iskelmien ystävä joutuu kuuntelemaan pari tuntia operettisävelmiä tai EDM:n ystävä romanttista oopperaa). Kulttuurielämysten terveysvaikutuksia seurataan nyt projektiluonteisesti. Koskahan aletaan tutkia sitä, mitä haittavaikutuksia liiallisesta kulttuuritapahtumista nauttimisesta voi olla ihmiselle vähän niin kuin punaisen lihan tai kananmunien nauttimisella? Tässä olisi jollekulle nuorelle tutkijalle hyvä väitöskirjan aihe. (Kulttuuri ei pääsääntöisesti kuormita luontoa ja siksi sitä tulisi suosia nälän tyydyttämiseen.)
Olen huolissani siitä, mitä tapahtuu KulttuuriPukkilalle. Onko Pukkilan Kulttuuriyhdistys pelastava enkeli, jonka harteilla kunnan kulttuuriystävällinen maine liitää eteenpäin jos on ylipäätään liitääkseen? Sehän taisi olla Juha Maunon, yhdistyksen ”kummisedän” ajatuksissa, kun yhdistystä hänen johdollaan perustettiin. Korkeatasoinen kulttuuritarjonta valaisee itse itsensä (eli tekee itsensä tarpeelliseksi ja kysytyksi), se ei tarvitse keinovalaistusta. Valovoimainen KulttuuriPukkila sopisi vaaleanpunaisella, koukeroisella, välkkyvällä neonvalotekstillä kirjoitetuksi johonkin kunnan kiinteistön seinään, paikkaan, johon se vähiten istuu (esimerkiksi Koivulinnan torso-koivun kylkeen). Mielikuvan synnyttämä tunnelma on vähän kuin Terry Gilliamin surrealistisessa mestariteoksessa ”Brazil”. Todellisuus voi olla mitä tahansa ja missä tahansa, ja kun se muuttuu hyvin absurdiksi ja traagiseksi, se onkin äkkiä suunnattoman hauskaa. Liian korkealle lentäessä polttaa siipensä. Palavien siipien leimahdus on kirkas ja nopea ja pudotus todellisuuteen varma. Omissa mielikuvissaan elokuvan virkamies Sam Lowry on lentävä supersankari ja todellisuudessa byrokratian rattaissa jauhautuva pikkuvirkamies. Pienen kunnan kunnanhallituksen puheenjohtajan on helppo samaistua tähän hahmoon taistellessaan pelkkä puheenjohtajan puunuija aseenaan säästötulta syöksevää SOTE-hirviötä vastaan joka uhkaa nielaista koko kunnan budjetin (myös sen kulttuuribudjetin).
Mieluisat ja toivotut kulttuurielämykset tuottavat hyvinvointia. Nykyisen kuntalain mukaan hyvinvointipalvelujen tuottaminen (poislukien varsinaiset SOTE-palvelut) kuuluu kuntien keskeisiin tehtäviin. Tämä tulee korostumaan, mikäli SOTE-uudistus toteutuu maakuntavetoisena ja kuntien SOTE-järjestämisvastuu poistuu. Kunnallisten hyvinvointipalvelujen tarkoituksena on vähentää sairastavuutta ja sitä kautta vähentää SOTE-kuluja ja pidentää seniorien kykyä tulla toimeen omassa kodissaan. Kunnan tehtävä ei ole kuitenkaan toimia itsetarkoituksellisena kulttuurituottajana vaan palvelujen tuottajana.
KulttuuriPukkilalle olisi jatkossakin kuntalaisille tarvetta osana Nurmen säätiön tukemia hyvinvointipalveluja. Mutta miten käy yhdistysten avustusrahojen, kun kuntatalous syöksyy peräkkäisinä vuosina alijäämäiseksi? Tuleeko valtuusto leikkaamaan yhdistysten avustusrahoja tai ainakin perumaan vuosittaiset korotukset avustuspottiin? Mihinkään valovoimaisiin kulttuuripanostuksiin kunnalla ei tule olemaan varaa, joten tämä kunnianhimoinen strateginen tavoite jäänee toteutumatta. Pallo jää yhdistystoimijoille. Optimistisessa ilmapiirissä ja miljoonien ylijäämä taseessa kuntapäättäjien oli helppoa unelmoida valtuustokauden alussa kaikenlaisia valovoimaisia asioita, mutta kerta toisensa jälkeen taloudelliset realiteetit lyövät uskon maahan, niin myös tällä kertaa.
Me Kulttuuriyhdistyksen hallituksessa tuotamme jatkossakin kulttuuritapahtumia sekä jäsenistön että kaikkien toiminnastamme kiinnostuneiden tarpeisiin ”jalat maassa” ja kustannustehokkaasti. Kuntarajat eivät ole osallistumiselle esteenä, meidän joukkoomme ovat kaikki tervetulleita asuinpaikasta riippumatta. Liittymällä yhdistyksemme jäseniksi ja maksamalla 20 euron jäsenmaksun pääset osallistumaan maksullisiin tapahtumiimme alennettuun hintaan, eli jäsenyys todellakin kannattaa – jäsenmaksu on nopeasti tienattu takaisin osallistumalla jäseninä kulttuuri- ja ruokamatkoillemme ym. tapahtumiin, joista tiedotamme sekä sähköpostitse sekä verkkosivulla www.pukkilankulttuuriyhdistys.fi. Tällä sivustolla on koottuna pääosin kaikki Pukkilan kulttuuritapahtumat järjestäjätahosta riippumatta.
Valo tuottaa hyvää mieltä pimeneviin syysiltoihin, on se sitten lukulamppu, kynttilä, aurinkokennovalaisin pihamaalla tai sähköiset jouluvalot. Näillä pienillä valaistusratkaisuilla voimme kukin tuottaa itsellemme hyvää oloa ja valoa sydämiimme. Pimeässä illassa on nautinto käpertyä omiin oloihinsa niiden asioiden pariin, jotka ovat meille kaikkein tärkeimpiä.
8.10.2019
Markus Kalliokivi,
Kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja
Voit kommentoida blogia oikealla ylhäällä olevalla palautelomakkeella. Kommenttisi ja nimesi lisätään harkinnan mukaan blogin yhteyteen. Mainitse kommentin yhteydessä blogin nimi.