Itsenäisen Suomen juhlavuoden päätti Pukkilan lukupiirissä Mika Waltari. Hänen kuolemastaan tulee kuluneeksi ensi vuonna jo 40 vuotta. Silti nykypäivän suomalaisetkin valitsivat Waltarin ”Sinuhen” lempikirjojen ykköseksi Ylen ”Sadan vuoden kirjat” -äänestyksessä.
Waltari loi siis paljon kestävää, mutta kirjoitti – ylenkatsomatta – kaikenlaista muutakin. Paksuja historiallisia romaaneja, elokuvakäsikirjoituksia, matkakertomuksia, salapoliisiromaaneja (kukapa ei komisario Palmua tuntisi!), näytelmiä, Hilja Valtosen tyylistä kevyttä hömppääkin, ajankuvaa, rakkautta, Kieun ja Kaiun säkeitä, tilaustöitä…
Ja varmasti sellaistakin, mitä hän myöhemmin katui – kuten esimerkiksi raportin Weimarin runoilijakokouksesta 1942:
”Erikoisesti (valtakunnanministeri Goebbelsin) puhe oli omiaan painumaan mieleen tyynessä maltillisuudessaan ja kaikkia kiihkoilevia eleitä karttavassa esityksessään…” Jne.
Mutta Waltari olikin käsittämättömän tuottelias. Paksun Sinuhen hän naputteli kirjoituskoneellaan yhden kesän aikana, parhaimmillaan lähes 30 liuskan päivävauhtia…
Sinuhe syntyi Hartolassa, mutta suuren osan tuotannostaan (esimerkiksi kaikki muut historialliset romaanit) Waltari kirjoitti Pornaisten Laukkoskella Nyykrän (alk. Nygren) talossa, äitinsä suvun juurilla.
Kerrotaan, että Laukkosken kylän väki huolehti ”waltarirauhasta”. Sinuhen maailmanmaineen myötä jopa amerikkalaisia ihailijoita saapui etsiskelemään kirjailijaa, mutta kyläläiset eivät muka osanneet koskaan neuvoa heitä oikeaan taloon.
Ehkä niin oli paras. Kesät olivat Waltarille voimakasta luomisaikaa. Hänen on laskettu viettäneen jopa 28 kesää Laukkoskella. Kirjoittaen.
Nyykrän talon isäntäväki on muuten nykyisin suurlähettiläspari Leena ja Alpo Rusi. Lähellä sijaitseva Waltarin entinen huvila Laukkoskella on edelleen kirjailijan perikunnan omistuksessa.
Mika Waltari kuvasi vanhoilla päivillään omaa elämännäkemystään kolmella luonnehdinnalla:
”Inhimillisyys, suvaitsevaisuus ja kaunis turhuus…”
Selittäisikö vaikkapa pienoisromani Fine van Brooklyn tuota ”kaunista turhuutta”? Ajatelkaapa itse. Mutta samalla tietokilpailukysymys: miten kirjan nimi pitää lausua?
Ei, tuskin ”Fain”. Sukunimi ”van Brooklyn” tulee kyllä kirjan henkilön isoisän Amerikan-matkan tuliaisina, mutta puhe on hollantilaistytöstä, jonka koko nimi onkin Josefine. Ei siis englannin kielen mukaista ääntämystä. Mutta mitä?
Oli pakko soittaa Waltari-asiantuntijalle Panu Rajalalle ja kysyä. Rajala muisteli Waltarin itsensä ääntäneen ”Fiine van Brooklyn”
Semmoista kaunista turhuutta.
Juha Mauno
Voit kommentoida blogia oikealla ylhäällä olevalla palautelomakkeella. Kommenttisi ja nimesi lisätään harkinnan mukaan blogin yhteyteen. Mainitse kommentin yhteydessä blogin nimi.