Kulttuurilla on voimaa, ja sillä on vaikutusvaltaa. Vallanpitäjät ovat tienneet tämän aina. Siksi kulttuuria on haluttu suitsia, ja sitä on käytetty vallanpitäjien tarpeisiin.
Saatiinpa Pukkilan kulttuuriyhdistyksen 10-vuotisjuhlassakin muistutus tästä, kun tiernapojat lauloivat hyvästä ”keisari Aleksanterista, Suomenmaan suuriruhtinaasta”:
”Hän pois otti orjuuden, hän pois otti styrängin, hän kääntää, kaataa kaikki vihollisen maat. Siis kaikki kansamme riemuitkaat, kun olette päässeet vaivoista.”
Suomen suuriruhtinaalla ja Venäjän keisarilla Aleksanteri II:lla ei ollut tietenkään mitään tekemistä Juuttaan maan Taavetin kaupungin tapahtumien kanssa. Niistähän Tiernapojat-kuvaelma kertoo. Mutta venäläisen valtiasväen kanssa piti tähtipoikienkin olla aikanaan mielin kielin. Ties minkälaista maanpetoksellisuutta koulupojat saattoivat kuvaelmansa suojissa levittää…
Aleksanteri II oli Venäjän keisari, Puolan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1855–1881. Edeltäjäänsä ja seuraajiinsa verrattuna hän oli kyllä laulun arvoinen. Venäjällä hänet muistetaan vapauttajatsaarina, sillä hän lakkautti maaorjuuden. Sen tosin myöhempi leniniläis-stalinistinen meno otti uudestaan käyttöön.
Suomea kohtaan Aleksanteri II oli ymmärtäväinen. Hänen aikanaan kokoontuivat valtiopäivät kymmenien vuosien tauon jälkeen. Suomi sai myös oman rahan. Siitä tuli ainoa laillinen maksuväline suuriruhtinaskunnan alueella.
Ehkä siksi Aleksanteri II:n monumentaalinen muistomerkki saa edelleen seisoa Helsingin Senaatintorilla ilman sen suurempia hälinöitä. Moskovan kaupungin Helsingille lahjoittama patsas ”Maailman rauha” on kylläkin siirretty varastoon.
Ehkä kuittaamme eron sanomalla, että ”Maailman rauha” on propagandaa. Tietysti se on myös kulttuurihistoriaa, ajankuvaa. Mutta onhan historiallakin roskapönttönsä.
Diktatuurit ja autoritaariset järjestelmät oikein rakastavat kulttuurin nujertamista ja alistamista. Väärät kirjat poltetaan roviolla, taide ahdistetaan ideologisiin kahleisiin, tekijöitä vainotaan. Vapaus yritetään vangita.
Tuo ”kulttuurin vapaus” on vapautta vallanpitäjien kahleista. Jos tuomaria tai vanginvartijaa tarvitaan, se olkoon yleisö.
Kirjarovioiden tai politiikan muotteihin ahdettujen kulttuurikäsitysten keskelle sopivat ranskalaisen valistusfilosofin Voltairen sanat, jotka voimme kääntää näinkin:
”Olen eri mieltä kanssasi, mutta olen valmis vaikka kuolemaan sen puolesta, että saat sanoa mielipiteesi ja toimia sen puolesta.”
Taistelu mielipiteen vapauden puolesta on kulttuurin päätehtäviä. Siinä taistelussa on omalta pieneltä osaltaan Pukkilan kulttuuriyhdistyskin mukana.
TOINENKIN pohdittava juttu tiernapoikien esityksessä on: Onko Murjaanien kuninkaasta laulaminen sopimatonta ja suorastaan rasismia?
Pukkilassa asia ratkaistiin niin, että kuningas ei mustannut kasvojaan mutta hänellä oli mustanpuhuva esiintymisasu. Kuninkaan nimeen tai esityksen teksteihin ei puututtu. Se on vaikeaakin, sillä Murjaanien kuninkaalla on iso osa kuvaelmassa.
Kuningas on kuvaelman hyvis. Hän ei komenna tappamaan eikä heitä alle kaksivuotiaita virtaan. Hänen nimityksensä tulee maureista. Tätä nimitystä käytettiin Välimeren etelärannoilla mutta myös Espanjan Andalusiassa, Sisiliassa ja Italiassa asuneista arabeista ja muslimeista yleisemminkin.
Mutta silti: rasismia vai perinteistä perinnekulttuuria, jota on ajateltava sen mukaisesti? Ja mitä tässä tarkoittaa kulttuurin vapaus?
Kysymys kuuluu: Missä ovat rajat?
Juha Mauno