Kiwenheiton kylän kesätapahtuma

Pikkuhiljaa karttuvasta ”novellikokoelmastani” päätin poimia tähän seuraavan mielikuvitustarinan. Nyt juuri eletään aikaa, kun kesätapahtumia taas eri puolilla Suomea viritellään, tänä vuonna ehkä vain 50 ihmisen voimin. 

Kiwenheiton kylässä toisteltiin yhteisöllisyyttä monissa juhlapuheissa, mutta kerran kesässä luovutettiin perinteisen kesätapahtuman suunnitteluvastuu aina jollekin sopivalle henkilölle vuorollaan. Nyt vuoron sai Wäkewäwerneri Wirtaperä, kylän vahvin mies. Salaisuus verhosi Wernerin suunnitteluprosessia, ja WWW:n pirtistä kuului välillä voimakasta sadattelua, joka päättyi siihen, että WWW ryntäsi pellolle kääntelemään kiviä ja nosteli niitä yhteen kasaan mäen töyräälle. ”Perskatti, kyllä mää vielä teille näytän mistä pesee”, karjahteli WWW.

Wernerin juhlaohjelma valmistui aikanaan. Joku oli kuitenkin tapahtumavastaavalta kysymättä tilannut oman kylän hanuristin ja tanhuryhmän sekä kylän poikien rokkibändin, josko WWW:n järjestämä yllätys ei onnistuisi. Paikkakunnan etuja ajava kansanedustaja Kivipelto halusi myös puhumaan, vaalit oli tulossa. Kaikki supisivat kylällä jo viikkoja ennen suurta tapahtumaa. Joku oli tietävinään mitä tapahtuu ja hymyili salaperäisesti. Sitten koitti tapahtuma-aamu. Aamun jumalanpalveluskin oli yhtä hälinää. Ihmiset olivat niin herkällä päällä jännityksestä, että vilkuilivat toisiaan kuin tennisottelussa palloa. Rovasti sai korottaa ääntään, jotta ihmiset keskittyisivät saarnaan. Kaupungista takaisin kotiseudulle muuttanut ikäneito Hellä Lievänen jätti kirkonmenot väliin. Hän oli ihastunut Werneriin ja valmistautui tukemaan kiviurhoa heti, kun tämä pyysi.

Kaikki odottivat jo hyvissä ajoin juhlapaikalla, järvestä kohoavalla jyrkällä kalliolla. Lapset juoksivat pitkin kallionreunaa ja vanhemmat yrittivät turhaan kieltää. ”Jos putoavat ja joutuvat sairaalaan, niin kyllähän oppivat siitä”, tiesi kylän kaikkitietävä. ”Eikö se tulekaan”, ihmiset kyselivät toisiltaan ja arvelivat, että jonkun pitää lähteä etsimään miestä. Vihdoin kuului asfalttitieltä kallion alta lähenevä ääni kuin ukkosen jylinä, vaikka oli ihan sininen taivas. ”Sieltä se nyt tulee, onpa löytänyt jättikokoisen kiven ja mennyt niin sekaisin, että ei jättänyt pellon reunaan vaan toi tänne”, kylän kauppias Keno ihmetteli.

WWW tuli vierittäen isoa kiveä mäkeä ylös. Ähinä oli hirmuinen ja verisuonet pullistelivat ohimoilla. Joku yritti auttaa, mutta sepä ei sopinutkaan Wernerille. WWW tiuskaisi, että se yhteisöllisyys hoidetaan vuoden muina päivinä, ei tänään. Saavuttiin vihdoin mäen päälle ja ihmiset hiljenivät. H-hetki oli koittanut. Mitähän seuraavaksi tapahtuu, kutkuttava odotus täytti kaikkien paikalla olevien mielen.

Korkea kallio vietti hieman järveen päin. WWW otti kunnon vauhdin ja tönäisi kiveä. Jättimurikka lähti kiitämään kohti kallion alla olevaa järveä. Kallion ja järven välissä ollut pusikko kahisi ja katkeavat näreet kirskuivat kiven huristaessa kohti järveä. ”Sinähän tempun teit”, joku huusi ja mökkiläisten suusta kuultiin bravo-huutojakin.  Jotkut olivat saaneet etukäteen vihiä suunnitelmasta ja menneet kallion alle aitiopaikoille. He joutuivat nyt väistelemään kiveä kuin rallikilpailuissa kohti tulevaa autoa. Paikalla ollut ensiapuryhmä paikkaili jälkeenpäin kasvoihin ja käsiin tulleita naarmuja, sen verran nopeasti piti kiven alta väistyä. Taisi tielle osua joku vanha piikkilanka-aitakin.

Kivi vyöryi valtavalla voimalla järveen. Kuului iso loiskahdus. Järvellä veneillä olleista joku molskahti veteen aallon voimasta ja vastarannan mökkiläiset kastuivat. Syntyi pieni tsunami. Uteliaisuuttaan mökilläolijat kuvasivat tapahtumaa ihan rannassa ja iso laine yllätti täysin. ”Eikö ne oppineet jo siellä Thaimaan tsunamissa, kun täpärästi pelastuivat”, kylän kaikkitietävä ehti jo ihmetellä

Sitten tuli aivan hiljaista. Kaikki vain tuijottivat suu auki, kuin tollot Innasen tauluissa. Kului hetki ja ei aikaakaan, kun järvi oli taas aivan tyyni. ”Tässäkö tää oli”, kysyivät ihmiset laulaja Wiskarin sanoin ja lähtivät pois. Olivat niin tohkeissaan, että tanhut, haitarinsoitto ja kansanedustajan puhekin unohtuivat tyystin. Kylän pojat jäivät kalliolle soittamaan nimen mukaisesti rockmusiikkia. Tapahtuma unohtui nopeasti ja kaikki siirsivat ajatuksensa siihen tekeekö joku ensi vuonna paremman tapahtuman. 

Mutta asia ei jäänyt tähän. Kivi oli niin iso, että sen yläosa ulottui lähelle järven pintaa ja paikalle muodostui hyvä kala-apaja, kun joku keksi upottaa kiven ympärille pieniä kuusia. Kaikki kylän kalamiehet tiesivät uuden karin, mutta eihän siihen passannut laittaa varoitusmerkkiä, jos joku ulkopaikkakuntalainen saa sen tietää ja tulee onkimaan. Niinhän siinä sitten kävi, että monta perämoottoria karissa rikottiin ja kivestä puhuttiin kyläläisten kesken aina kun kesätapahtumaa järjestettiin.

Kivi sai nimenkin Wäkewäwernerin wiisaudenhammas. Tieto tästä levisi kylällä ja kalastajat menettivät samalla salaisuutensa. Kivelle tehtiin omat www-sivut. Siitäpä kylä innostui kohentamaan tunnettuuttaan ja kyläjohtokunnan puheenjohtaja, kiviyrittäjä R. Rapakivi keksi, että rakennetaan kivelle oma brändi. Näin wiisaudenhammas -kivestä tuli tunnettu ympäri maakuntaa ja se mainittiin kuvin ja sanoin oman pitäjän esitteessäkin.

Kylä sai tieavustusta ja kalliolle rakennettiin uusi tie, jonne pääsi autolla. Kallion reunaan pystytettiin euron kolikoilla toimiva kaukoputki jalustoineen. Sieltä sai sopivalla säällä katsella Wäkewäwernerin wiisaudenhammasta. Iltaisin kylän nuorilla oli tapana ajaa autoineen ja mopoineen kallion reunalle kuhertelemaan. Rehvakkaammat kehuskelivat tytöilleen, että jos oikein kovan vauhdin ottaisin, niin pääsisin kyllä autolla yhtä pitkälle kuin tuo Wäkewäwernerin kivi. Onneksi kukaan ei koskaan yrittänyt.

Tunnettuus poiki vielä uuden osion kesätapahtumaan. Aina ennen varsinaista tapahtumaa kokoonnuttiin kalliolle ja kylän urheiluseuran Kiwenheiton Kipinän parhaat keihäänheittäjät, pesäpalloilijat ja kuulantyöntäjät osallistuivat kivenheittoon. Jokainen sai valita sopivan kiven, jonka jaksaisi heittää järveen mahdollisimman lähelle Wäkewäwernerin wiisaudenhammasta. Paikallinen salaravustaja Taneli ”Deepwater” Ahveninen oli käsketty sukelluslaitteineen veden alle kiven läheisyyteen tarkastamaan mikä heitetty kivi osui lähimmäksi. 

Tätä perinnettä ehdittiin jatkaa joitakin vuosia, kunnes sattui tapaturma. Nimittäin viimeksi wiisaudenhammasta kohti lentänyt kivi osui sukeltajaan. Hän luuli, että kaikki on jo heitetty ja oli nousemassa pintaan. Sukeltaja Taneli toipui, mutta päätti lopettaa rapujen sukeltamalla keräämisen, jota oli harrastanut aina parin viikon ajan ennen ravustuskauden alkua ja myi kaikki sukelluslaitteensa. Tähän loppui myös kiinnostus vuotuisen kesätapahtuman järjestämiseen.

Arto Luoma