Mikäli olosuhteet sallivat, Pukkilan lukupiiri käynnistyy Runebergin päivän aattona, helmikuun ensimmäisenä perjantaina 4.2.2022 klo 19 kirjastossa. Illan teemana on venäläis-yhdysvaltalainen kirjailija, kirjallisuudentutkija, kriitikko ja erityisesti perhosiin perehtynyt eläintieteilijä Vladimir Nabokov (1899-1977) ja hänen monipuolinen tuotantonsa. Keskustelun alustaa Tauno Pirhonen.
2000-luvun alussa yli sataa maailmankuulua kirjailijaa pyydettiin nimeämään edellisen vuosisadan suurin fiktiivinen teos, ja tällöin Vladimir Nabokovin v. 1955 ilmestynyt kohuromaani Lolita keräsi ylivoimaisesti suurimman pistemäärän. Tämä monissa maissa aikoinaan kielletty kirja kertoo korkeasti oppineen, pidetyn ja hyväkäytöksisen keski-ikäisen miehen kiihkeästä kiintymisestä 12-vuotiaaseen tyttöön. Kirjasta on kaksi kertaa tehty elokuva, ja se on innoittanut myös kuvataiteilijoita ja musiikintekijöitä.
Vladimir Nabokov pakeni Venäjältä vallankumouksen jälkeen v. 1919, asui Euroopassa vuoteen 1940 ja sen jälkeen Yhdysvalloissa, jonka kansalaisuudenkin hän sai, vuoteen 1959. Loppuelämäkseen hän palasi Eurooppaan, Sveitsiin, jossa kuoli v. 1977. Montreux’ssä on Sveitsin valtion pystyttämä Vladimir Nabokovin muistomerkki.
Nabokovin tuotantoa on suomennettu runsaasti: Lolitan lisäksi mm. Kuningas, rouva, sotamies, Luzinin puolustus, Naurua pimeässä, Lahja, Pnin ja Kalvas hehku. Shakkiromaanin Luzinin puolustus ilmestyttyä (1930) Nabokovia juhlittiin ”parhaana nuorena venäläisemigranttikirjailijana”.
Taisto Muhonen