Kesän 2024 näyttelyt käynnistyvät jälleen Galleria Koivulinnassa Pukkilassa 5.6.
Koivulinnan taidekesän ensimmäinen taiteilija on Sari Soininen.
Sari Soininen on kansainvälisesti palkittu suomalainen valokuvataiteilija. Soininen valmistui valokuvataiteen maisteriksi Itä-Englannin yliopistosta vuonna 2021 ja Medianomiksi Lahden Muotoiluinstituutista vuonna 2014.
Soinisen värikäs ja unenomainen valokuvaustyyli kumpuaa filosofisista ajatuksista ja henkilökohtaisista mystisistä kokemuksista. Hänen tavoitteenaan on tarjota katsojalle uusia tapoja tarkastella ympäröivää maailmaa ja todellisuutta. Sari Soinisen avoimuus nuoruudessaan koettuun usean kuukauden kestäneeseen LSD-psykoosiin on herättänyt mielenkiintoa, ja henkilökohtaisuudellaan sekä vaikuttavuudellaan nostanut häntä median ja yleisön huulille ympäri maailman.
Taiteellista läpimurtoa tekevä Soininen on julkaissut kaksi valokuvataidekirjaa ja hänen töitään on ollut lukuisissa näyttelyissä muun muassa Suomessa, Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Tanskassa. Soininen on saanut useita kansainvälisiä tunnustuksia ja hänestä on julkaistu artikkeleita muun muassa The Guardianissa, Financial Timesissa, Liberation Magazinessa ja British Journal of Photographyssa.
Koivulinnan näyttely esittelee Soinisen omakuvien lisäksi teoksia sarjoista Transcendent Country of the Mind (Selittämätön kaikkeus), Shallow Waters Misty Waves (Vienoilla vesillä, utuisilla lainehilla) ja Black Cat Kingdom (Mustien kissojen maa).
Sari Soinisen näyttely ”Terra Incognita”” on esillä 5–30.6.
Kesäkuussa sunnuntaina 16.6. Pukkilassa vietetään yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää. Klo 15–17 Galleria Koivulinnassa on tarjolla raparperimehua Koivulinnan omista raparpereista, lehtipuiden tunnistamista ja taiteilijatapaaminen Sari Soinisen kanssa klo 15–17. Mukana päivän järjestelyissä ovat Pukkilan kunnan kulttuuripalvelut, Pukkilan Kulttuuriyhdistys ry ja Pukkilan seurakunta. (Kts. erillinen ohjelma)
Heinäkuussa Koivulinnassa nähdään Jaana Tuomiston taidetta; puupiirroksia, monotypioita ja esine installaatioita.
Tuomiston Ihmisen koti -näyttely kertoo kuvitteellista tarinaa olemassaolosta, joka synnyttää väliaikaisia merkintöjä talon kolmeen huoneeseen. Ihmisen koti on pyhä. Se tarjoaa mahdollisuuden eriytyä muusta maailmasta. Sen perustaminen on sisäisen kodin luomista, olemisen tilaa, tapaa ja tunnetta, tietoisuutta paikan sijainnista, siihen integroitumista, kotiutumista. Kodiksi tuleminen edellyttää arkista toistoa, pysyvyyttä, ajan saatossa paikan tuttuutta, luotettavuutta ja turvaa. Olemalla kotoisin jostain on maailmassa olemisen tapa, ei yksin vaan suhteessa yhteisöön. Tämän tarinan lähtökohta on olla kotoisin jostain, josta on lähdetty ja jonne on palattu.
Jaana Tuomisto on valmistunut Lahden Taideinstituutista (AMK) kuvataiteilijaksi, pääaineena taidegrafiikka. Osaamistaan hän on täydentänyt korutaiteen ja kuvataiteen erikoistumisopinnoilla. Hän on aiemmin valmistunut puusepäksi ja muotoilijaksi Lahden Muotoiluinstituutista.
Teosten kautta Tuomisto käsittelee usein ihmisyyteen ja ympäristöön liittyviä teemoja, joissa voi havaita viitteitä melankolisesta kaipauksesta ja hiljaisuudesta.
Jaana Tuomiston näyttely ”Ihmisen koti ”on esillä 3.–28.7.
Heinäkuun 10. päivä on Helene Schjerfbeckin syntymäpäivä ja Suomen Kuvataiteen päivä. Koivulinnassa on tuolloin klo 12–16 taiteilijatapaaminen ja taidetapahtuma, joka on samalla kunnianosoitus Helenille.
Elokuussa Koivulinnassa on esillä ”Oman kylän taidetta”. Silloin annetaan kunniaa paikallisille osaajille, joita Pukkilasta löytyy yllättävän paljon. Paikallisten taiteilijoiden teoksia on toivottu Koivulinnaan näytille jo useiden vuosien ajan. Myös Pukkilan kunnan tekemän kulttuurikyselyn mukaan vastaajista suuriosa toivoi, että kulttuuritapahtumissa tulisi suosia ensisijaisesti paikallisia esiintyjiä/toimijoita. Tähän toiveeseen on haluttu vastata.
Kymmenkunta pukkilalaista tai Pukkilassa juuret omaavaa taideosaajaa tuo monipuolisesti taidettaan historiallisiin Koivulinnan kamareihin. Esillä on maalaustaidetta, upeita valokuvateoksia, julisteita ym.
Paikallisten taiteilijoiden ”Oman kylän taidetta” on esillä 31.7.–25.8.
Su 25.8. Pukkilassa vietetään myös Kuutamoviikon päättäjäisiä. Su 25.8. Pukkilan kirkossa on Kansanlaulukirkko. Tuolloin juhlitaan myös kirkkoa 210 vuotta ja kappelia 40 vuotta. Klo 13–15 Koivulinnassa tuuletetaan kansallispukuja. Koivulinnaan voi halutessaan pukeutua kansallispukuun. Galleriaan voi tuoda näytille oman pukunsa tai osia siitä. Tapahtumassa on mukana myös Pukkilan seurakunta ja Pukkilan Kulttuuriyhdistys ry. Kaikille pukujaan esitteleville tarjotaan kahvit.
Galleria on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin klo 11–17. Suljettu juhannusviikonlopun (21.–23.6.-24)
Galleria Koivulinnan näyttelyt 2024:
Sari Soininen ”Terra Incognita”” 5–30.6.
Jaana Tuomisto ”Ihmisen koti ” 3.–28.7.
Pukkilalaista luovuutta ”Oman kylän taidetta” 31.7.–25.8.
Lämpimästi tervetuloa taidekesään toivottaa Mirva Jaakkola,
Galleria Koivulinna