Maaliskuun lukupiiri

Maaliskuun lukupiiri pidettiin Pukkilan kirjastossa perjantaina 2.3.2018 klo 19.00. Keskustelimme Eino Leinon tuotannosta. Mitään pitemmän aikavälin lukusuunnitelmia ei tehdä vaan aihe sovitaan kuukausi kerrallaan. Maaliskuun jälkeen kokoonnutaan vielä kaksi kertaa, ja sitten alkaa kesätauko.

Illan päähenkilö oli Eino Leino eli Armas Eino Leopold Lönnbohm, kuten hänen nimensä alkuaan kuului. Hän syntyi v. 1878 Kainuun Paltaniemen Hövelössä talossa, jossa Elias Lönnrot – Kainuun piirilääkäri – oli aikoinaan asunut ja jonka paikalla viimeiset 40 vuotta on ollut Leino- ja Lönnrot-seurojen omistama, Hövelön alkuperäisten piirustusten mukaan rakennettu Eino Leino -perinnetalo. Eino Leino kuoli tammikuisena pakkasyönä Tuusulan hankeen 47 vuoden ikäisenä.

Verrattain lyhyen elämänsä aikana Eino Leino julkaisi 32 runoteosta, 25 näytelmää, 25 proosateosta ja 16 käännöstä sekä valtavan määrän arvosteluja, esseitä, lehtipolemiikkeja ja pakinoita.

Lauri Leppäsen veistämän, Helsingissä Esplanadin puistossa sijaitsevan Eino Leinon näköispatsaan käteen kuvanveistäjä on valanut viiden markan kolikon lähtökohtanaan runoilijan toteamus: ”En ole köyhä niin kauan kuin kädessäni on yksikin markan lantti.”