Tavoistaan poiketen Pukkilan lukupiiri päätti joulukuussa vuoden 2020 ensimmäiseksi keskustelun aiheeksi valita äskettäin ilmestyneen kirjan: Johanna Venhon Finlandia-ehdokkaaksi yltäneen romaanin Ensimmäinen nainen, fiktion Sylvi Kekkosesta. Uutuuksia ei ole yleensä valittu sen vuoksi, että niiden saatavuus – ostamista lukuun ottamatta – voi olla vaikeaa, eikä lukupiiriin osallistumisella haluta kenellekään aiheuttaa mitään materiaalikustannuksia.
Johanna Venhon kirja on saanut erittäin myönteisen vastaanoton sekä kirjablogistien että ammattikriitikoiden taholta ja osin hätkähdyttävälläkin tavalla tuonut kohdehenkilöä valoon ”suuren miehen” varjosta.
Lukupiirin tammikuun tapaamiseen perjantaina 10.1.2020 klo 19 kirjastossa valmistuimme – paitsi parhaimmillaan Johanna Venhon kirjan lukemalla – myös tutustumalla vuonna 2000 ilmestyneeseen Anne Mattssonin kirjoittamaan Sylvi Kekkosen elämäkertaan ja Sylvi Kekkosen omiin teoksiin (Amalia, Kotikaivolla, Käytävä, Kiteitä) tutustumalla.
Meille Pukkilan lukupiiriläisille Karjalan Metsäpirtistä lähtenyt Sylvi Kekkonen on läheinen senkin vuoksi, että hänen vanhempansa tutustuivat ja rakastuivat Artjärvellä ja että suurta osaa hänen kuuluisan aviomiehensä arkistosta säilytetään Orimattilassa.
Taisto Muhonen